sunnuntai 19. tammikuuta 2014

If it's free I'm there!


Lähdettiin viime lauantaina roadtripille Hunter Valleyn viinialueelle meidän couch surfing hostin Markin kanssa, ja saatiin matkaan mukaan myös pari suomivahvistusta lisää kun Kiia, joka tavattiin ensimmäisillä viikoilla Brisbanessa, lähti kaverinsa kanssa mukaan. Auringon paistaessa kelpasi kierrellä upeissa maisemissa viinitiloja toisensa perään ja pysähtyä välillä lounaalle puistoon. Käytiin vähintään yhdeksällä viinitilalla (jostain syystä mentiin jo loppumatkasta laskuista sekaisin…). Kotimatkalla pysähdyttiin suuren järven rannalla ja lähiseudut hyvin tunteva Mark näytti meille villikenguruiden kokoontumispaikan mielisairaalan pihalla, jonne villit kengurut jostain syystä kokoontuvat iltaisin. Tosin ei kengurut kovin villejä olleet, kun niitä pystyi syöttämään ja silittämäänkin. Reissussa oltiin aamusta myöhään iltaan ja päivän päätteeksi Mark kokkasi vielä asunnollaan koko porukalle illallisen. Jälkiruoaksi maisteltiin vielä päivällä ostettuja viinejä ennen kuin suunnattiin väsyneinä puolen yön maissa takaisin hostellille.




-Juulia

maanantai 13. tammikuuta 2014

Sydneyn viikot


Pari viikkoa Sydneyssä on mennyt älyttömän nopeasti! Kaupungissa on niin paljon nähtävää ja tehtävää, että päivät tuntuvat loppuvan kesken. On käyty Bondilla, Hunter Valleyn viinitiloilla, kierrelty nähtävyyksiä, tutkittu Chinatownin pikkukojuja sekä shoppailtu ennestään liian painaviin matkalaukkuihin vähän lisätäytettä ja tuhlattu matkakassaa. Ullalle ja Anitalle sattui aika huonot ilmat koko kahden viikon loman ajaksi, mikä vähän tyttöjen puolesta harmittaa. Mutta loma on silti loma, ja parina päivinä on päästy nauttimaan ihan kunnon helteistäkin!

Sydneyn ihmisvilinä alkoi jossain vaiheessa jo ärsyttää, ja varsinkin pitkä matka rannalle, joten maanantaina suunnattiin parin tunnin junamatkan päässä sijaitsevaan kaupunkiin nimeltään Wollongong. Tärkein kriteeri oli, että ranta olisi lähellä (eikä niin täynnä kuin Bondi), mutta valitettavasti biitsikelejä ei ollut muuta kuin saapumispäivänä. Käytiin siis taas shoppailemassa, syömässä ulkona ja kiertelemässä kaupunkia – kiva silti, että tytöt pääsevät lomallaan näkemään muitakin paikkoja kuin Sydneyn!
Blogissakin voi vaikuttaa nyt alkavat uudet kuviot, kun Laura lensi lauantaina Sydneystä takaisin Sunshine Coastille ja aloittaa farmityöt 2. vuoden viisumia varten. Minä jään hetkeksi matkustelemaan pitkin rannikkoa ja tuhlaamaan matkakassaa, mutta suunnitelmissa olisi myös mennä takaisin Maroochydoreen jossain vaiheessa kevättä :) Blogin päivittely voi vähän jäädä vähemmälle ilman konetta, mutta yritetään joskus saada jotain aikaiseksi reissun varrelta.


-Juulia

torstai 2. tammikuuta 2014

SYDNEY

Sunnuntaina jätettiin meidän rakas hostelli, helteinen Sunshine Coast ja Cotton Treen perhe ja suunnattiin Brisbanen lentokentälle, josta lennettiin uudenvuoden viettoon Sydneyyn. Sattumalta myös meidän saksalainen kaveri Nadine oli bookannut saman lennon, joten saatiin matkaseuraa koko päiväksi. 

Sain pari päivää myöhässä parhaan joululahjan tälle vuodelle, kun ihanat Ulla ja Anita laskeutuivat Sydneyn kentälle pari tuntia meidän jälkeen viettämään kaksi viikkoa Australian lämmössä <3 Tosin lämpö oli ilmastoidulla lentokentällä kaukana, ja saatiin pitkästä aikaa vetää pitkät housut ja neuleet päälle tyttöjä odotellessa, eikä ulkonakaan odottanut 22 asteen lämpötila tuntunut lämpimältä aamun 37 asteen jälkeen..
Otettiin ensimmäiseksi yöksi hotelli Kensingtonista, ja oli ihana päästä majoittumaan yhdeksi yöksi kunnon hotellihuoneeseen, jossa oli suihku ja vessa vain meille. Ja saatiin tu Aamupäivällä lähdettiin seikkailemaan lähiseudulle ja hakemaan aamupalaa sekä ostamaan tytöille puhelinliittymät. Iltapäivällä otettiin taxi Bondi Beachille, jossa meidän piti tavata uusi couch surfing host, kun vaihdettiin viime hetkellä paikkaa Blue Mountainsilta Bondille. Host feidasi meidät ja päädyttiin biitsille _painavien_ matkalaukkujen kanssa ilman majapaikkaa 7pm uudenvuoden aatonaattona, kun kaikki majapaikat ovat aivan täynnä. Just great.Tilanne kaikessa älyttömyydessään vain nauratti, mutta hiukan meinasi paniikki myös iskeä, varsinkin kun biitsillä oli tooosi kylmä. Tunnin kestäneen kuumeisen majapaikan etsinnän jälkeen saatiin iloisia uutisia, kun toinen couch surfing host (jonka NYE –bileisiin oltiin jo menossa) lupasi hätämajoittaa meidät seuraavaksi yöksi, vaikka asunto oli jo täynnä. Kaiken lisäksi meidän host Mark vielä haki meidät ja laukut Bondilta. Loppuilta hengailtiin asunnolla, tutustuttiin toisiin surffaajiin, jotka olivat kaikki saksalaisia tyttöjä, ja haettiin takeawayt lähithaista. Kämppä on mahtavalla paikalla, ikkunasta avautuu näkymä Harbour Bridgelle ja myös Mark vaikutti reilulta ja mukavalta hostilta. Mark on hostannut yli 600 ihmistä, ja luopui nytkin omasta huoneestaan, jotta saataisiin yöksi katto pään päälle. Lisäksi yhden yön majoitus vaihtui kolmen yön majoitukseen. Onneksi asioilla on tapana järjestyä! NYE:nä lähdettiin aamupäivästä kiertelemään lähiseutua. Kaikki paikat, joista oli näkymä sillalle ja oopperatalolle, alkoivat täyttyä jo aamusta asti ja ihmisiä oli järkyttävän paljon joka puolella. Oltiin todella onnellisia meidän näkymästä ja illan bileistä, ettei tarvinnut jonottaa monien muiden kanssa hyviä paikkoja aamusta asti. Illan bileet meni hyvin, paikalla oli paljon ulkomaalaisia, mutta myös Ausseja, ja välillä vierailtiin myös yläkerran bileissä. Kolmio alkoi käydä jossain vaiheessa ahtaaksi, varsinkin keskiyön lähestyessä kun paikalla oli lähemmäs 50 ihmistä. Odotettu show oli ihan uskomaton!! Vaikka en yleensä edes erityisemmin pidä ilotulituksista. Mahtava oli myös fiilis keskiyöllä vuoden vaihtuessa. Jos joku olisi vuosi sitten tähän aikaan sanonut, että olen  ensi vuodenvaihteessa kolmen ihanan ystävän kanssa Sydneyssä katsomassa parhaalta paikalta NYE:n kotibileistä ilotulituksia, olisin nauranut. Mutta täällä sitä ollaan, huikeeta! Vuoden ensimmäinen päivä vietettiin Bondi Beachilla auringosta nauttien ja nukkuen (lue: Bondi Rescuen hengenpelastajia kuolaten). Ei yhtään huonompi tapa aloittaa uusi vuosi! Meidän kalpeat vierailijat saivat  tosin poltettua itsensä aika lahjakkaasti, joten seuraavana parina päivänä ei taida olla rannalle asiaa…  :D
Uskomaton vuosi takana, ja toivottavasti paljon uusia kokemuksia, tuttavuuksia ja seikkailuja edessä myös vuonna 2014!! Hyvää uutta vuotta kaikille :)

-Juulia

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Christmas overdoze


Joulua juhlittiin Cotton Treessä monta päivää: vietettiin päivät porukalla puistossa, pidettiin pool partyja takapihalla, pelailtiin (juoma)pelejä,  käytiin paddle boardaamassa, syötiin hyvin ja uitiin keskiyöllä kuunvalossa. Tässä meidän erilainen, ihan mahtava joulu kuvina, var så god!




tiistai 24. joulukuuta 2013

HO HO HO !

Aamulla jännitti ilmeisesti joulu niin paljo, että herättiin molemmat jo 7 jälkeen keittämään riisipuuroa ja fiilistelemään aattoaamua, vaikka päätä vähän särkikin eilisten pool partyjen jäljiltä. Kaikki me suomalaiset ja hostellin uusi ja tällä hetkellä ainoa svedu nautiskeltiin puurosta aamuauringossa etupihalla, kun englantilaiset nyrpisteli nenäänsä meidän rice porridgelle. Niiden mielestä se on rice pudding, jota syödään vaan jälkiruoaksi… Bloody English!
Aamupalan jälkeen Laura ja Gary koristeli pipareita, paketoitiin muiden joululahjoja kaljapalkalla, uitiin takapihan uima-altaassa (meidän joululahja hostellin omistajalta, joka saatiin pari päivää sitten ja on ollut sen jälkeen kovassa käytössä), käytiin myös rannalla uimassa, ottamassa kuvia palmun alla tonttulakit päässä ja polttamassa itsemme joulun kunniaksi.  Hostellilla soi joululaulut ja pikkuhiljaa alkaa tulla joulufiilis! Tänään juhlitaan jo joulua porukalla, mutta huomenna on edessä varsinainen juhlapäivä, kun luvassa on englantilainen aamupala, shamppanjaa, jouluateria ja kaikkea muuta kivaa :)

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE - nauttikaa valkoisesta joulusta, perheen yhdessäolosta, hyvästä ruoasta ja joulun tunnelmasta, mekin nautitaan täällä 30 asteen helteessä kaukana kotoa erilaisesta, mutta silti mahtavasta joulusta ja viimeisistä päivistä Cotton Treessä!

-Juulia & Laura

torstai 19. joulukuuta 2013

I want to break free

Viimeisen siivouspäivän kunniaksi päätettiin tehdä postaus meidän jokapäiväisestä, hymyn huulille tuovasta puuhatunnista; hostellin siivouksesta. Joka aamu kello soi n. klo 7.30 aikoihin ja nousemme Juulian kanssa ylös siivoamaan. Joskus reippaina, joskus ei niin reippaina, joskus hieman humalassa edellisen illan jäljiltä, jolloin siivous sujuu erittäin sutjakasti!

Ensimmäiseksi aamulla otetaan kaikki tarvittavat siivousvälineet ym. mukaan yläkertaan. Ylhäällä minä siivoan kylpyhuoneet sekä keittiön tasot. Juulia tiskaa laiskojen asukkaiden tiskit sekä tyhjentää roskikset ja vuorotellen imuroidaan ja pestään lattia.

Tämän jälkeen siirrytään alakertaan, jossa minä imuroin ja virkeyden tason mukaan pesen myös lattian. Juulia siivoaa vessat. Alakerrassa on se hyvä puoli, että siellä bongataan lattialta aina muiden wifi-lappuja ja otetaan ne meille hyvään talteen!

Tiistai on mun lempparipäivä, kun saa raahata näitä paskasia roska-astioita pitkin takapihaa!


Nopeasti laskettuna ollaan Juulian kanssa siivottu 60 aamuna. Joskus on ollut huonoja päiviä, on noustu väärällä jalalla, mutta yhteistyöllä ja toisiamme auttamalla ollaan aina selvitty siivouksesta (kunnialla?). Eilen tänne saapui uusi suomalainen tyttö siivoamaan hostellia ja MEILLÄ ALKOI TÄNÄÄN LOMA!
 


-Laura

tiistai 17. joulukuuta 2013

Dolphin Discover Cruise

Olimme jo kauan suunnitelleet risteilyä jossain lähialueella, kun huomasimme sopivan tarjouksen Whale1:lla ja päätimme bookata risteilyn pari viikkoa sitten torstaina. Päivälle oli luvattu kovaa tuulta ja ukkoskuuroja, joten saatiin jännittää aamuun asti onnistuisiko risteily ollenkaan, mutta meidän onneksi ukkoskuuro iski vasta myöhään illalla.

Risteily alkoi jo  11am, joten aamusiivouksen ja aamupalan jälkeen lähdimme jo hyvissä ajoin kävelemään Mooloolabaan. Lämmintä oli 30 astetta jo aamuyhdeksältä - täydellinen päivä viettää merellä, joskin aamulenkille oli vähän liikaa asteita :D
 
Olimme osanneet valita hyvän risteilyn, sillä heti aluksi kapteeni bongasi kaksi delfiiniä, joita seurasimme joelta merelle. Äiti- ja vauvadelfiini kiertelivät kauan aikaa venettä ja uskaltautuivat tutkimaan sitä välillä aika lähellekin. Kuvia emme edes yrittäneet ottaa, vaan keskityimme vain nauttimaan näkymästä :) Delfiinien lisäksi kohtasimme harvinaisen näyn, kun valtava kilpikonna oli eksynyt joelle kauas merestä, jossa kilpikonnat yleensä liikkuvat. Kuvaa ei ehditty ottamaan, mutta oli mahtava näky kun älyttömän iso kilpikonna uiskenteli hetken laivan vieressä, ennen kuin sukelsi veteen. Lisäksi pääsimme ruokkimaan pelikaaneja!
Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled
Yksi 2,5 tunnin pituisen risteilyn kohokodista budjettimatkaajille oli tietenkin lounas. Kasattiin lautaset täyteen ihania salaatteja ja leikkeleitä, nami! Hiukan hävetti suunnata lautasten kanssa takaisin pöytään, kun kaikkien miestenkin annokset kalpenivat meidän annosten rinnalla. Hups… :DUntitled Untitled Untitled Untitled
Odotimme, että paikalla olisi ollut lähinnä vain senioreja, mutta yllättäen mukana oli kaikenikäisiä vauvasta vaariin. Laivakaan ei ollut ihan pieni purkki, joten kova aallokko ei tuntunut merellä niin pahalta, ja muutenkin tilat olivat todella kivat. Risteilyn väsyttäminä emme jaksaneet jäädä Mooloolabaan pidempään, vaan kävelimme suoraan (okei, välillä pysähdyttiin karkkikaupassa) 5km takaisin, puolet matkasta rantaviivaa pitkin. Ihan älytöntä, että voi oikeasti kulkea monen kilometrin matkan rantaa pitkin melkein omalle etupihalle asti!

-Juulia